top of page

Agent on sijoituksessa perheessä jossa pääsee toteuttamaan itseään.

Hän tykkää niin kovin uida ja olla vapaana sekä perheen touhuissa mukana ja nyt tämä kaikki

on mahdollista !

 Agent kertoo :) :

Musta tuli nyt myös talon vahti sekä lapsien,

samalla saan pitää silmällä pupuja isossa aitauksessa

ja ihan heti jo tehtiin selväksi että ne kuuluu jengiin

eikä niitä saa pyydystää paistiksi.

Sain myös ankat suojiini ja ne todella turvautuu munun ja mä olen jo monasti antanut ketturepolaiselle lähdöt mun ankkojeni kimpusta. Iltaisin ne tulee mun viereen talon oven sisään jossa nä asun, ne ei asu siellä.

Iltaisin me emännän ja välillä pikkuemännänkin kanssa viedään ankat omaan taloonsa yö unille sillä mäkin,

vaikka olenkin suuri laumanvartija, tarvitsen unta.

Olen myös mamini personal trainer,

me juostaan ja kovaa.

Tässä talossa jota vartion on myös kissoja,

yks on täysin valkoinen niinkuin minäkin ja kuulemma myös täysin kuuro, mähän voisin olla sen korvina kunhan ensin tutustutaan kunnolla.

Täällä on myös toinenkin kissa se kuulema vaan tuli ihan pikkuisena tän talon ovelle jota vartion,

eikä nämä ihanat ihmiset jotka ottivat

mutkin elämäänsä enään hennonneet takaisin villiin luontoon sitä päästää.

Uskon että joudun sitä vähän varomaan se on hiukan villiä sorttia ja  nukkuu kuningattaren paikalla eikä varmaan katso suopeasti jos kuolaan sen hienon turkin.

Täällä on ihmislapsia kolme ja se pienin on oudoin,

olen kuullut sitä kutsuttavan Prinsessaksi..

se on sellanen pellavapää niinkuin mäkin,

mutta paljon kovenpi ja kimeenpi ääni siitä lähtee se on ihan mun korkunen mut hoippuu omituisesti.

Toivottavasti se siitä äkkiä kasvaa ja pääsen leikkimään hänenkin kanssaan.

Sitten täällä on kaksi pellavapää poikaa ne on huisin kivoja, mä niiden kanssa oonkin vallan ja oon ihan varma että kaikkee kivaa keksitään kolmistaan

ennenko se yks kasvaa ja voi juosta meidän perässä,

mä varmaan kyllä hiukan sitäkin vartioin sivusilmällä ettei vaan kaadu  ja satuta itseään.

Ollaan jo uitukkin poikien kanssa, vartioin vierellä ja sit lopun aikaa kaivelen uppotukkeja järvestä.

Ruoka on kans tärkee juttu, sain ekana päivänä emännän rakkaudella tekemää kotiruokaa -riisiä ja kanaa- tottakai söin kuppini tyhjäksi :)

en olekkaan mistään Sertistä ikinä tykännytkään ja mami sanookin ettei se edes ole hyväksi mulle niinkuin tää kotiruoka ja sit barffi josta tykkään,

kanansiivistä etenkin.

Perheen isäntä kehasi, että hirven jalkoja ja muuta riistaa tulen myös saamaan tuonnempana.. namm :)

 Yöt mä vietän vartavasten mulle tuodun maton päällä ja ootan jo seuraavaa ihanaa päivää tän uuden tosi ihanan perheen kanssa. Voin sanoa että olen kyllä maailman onnellisin poika että  juuri tälläsen perheen kanssa pääsin asumaan jollasta toivoinkin.

Mä olen vallan irti koko päivän pihalla, mutten mä mihinkään karkaa en edes naisten perään koska mä tiedän että naiset tulee mun luo,

niin parempi pysyy vaan kotosalla ettei ne sit mee naapuriin jollen mä oo kotona ;)

Alla vielä muutama kuva mun touhuista ja lisää tuonnempana aina kun jotain on kerrottavaa.

Kaikille terkut

Agent

agent 020.JPG

Kuulumisia,

viikko Agentin kotiutumisen jälkeen.

Heinäkuu -2015

 

Moi,

kiitti hyvin täällä menee.

 

Vanha pihakollikin menee ulos kaikessa rauhassa Agentin seistessä oven toisella puolella vastassa. (Mahtuuhan sitä mahan alitse :))

Agent antaa mennä, eikä jahtaa :)

Sapuska on maistunut ja muutenkin ollut iloisella mielellä, poikien kaveriksi lähtee aina kun ne pihalle pinkaisevat.

Saatiin lihaisia luitakin vaarilta.

Kyllä kelpasivat :)

Kotitekoinen viilikin tuntui maistuvan.

 

Haasteellinen paikka oli kun lähdin jalkaisin pihasta, enkä voinut ottaa Agenttia mukaan.

Kovasti teki mieli lähteä kanssa, mutta todella hienosti totteli, kun käskin pihaan.

Maitolaiturilta juoksi vahtipaikalleen kuistille ja siellä odotti kun palasin.

Ei tiennyt miten päin olisi ollut kun oikein kehuin.

 

Naapurikin on mökillä ja kuuluu pikkukoirakin olevan siellä, kun haukkuu,

mutta ei ole Agent lähtenyt sinne kyläilemään :)

T. Agentin perhe

bottom of page